Kertoja

Kertoja on kertomuksen ääni. Minulle oli hyvin selvää alusta asti kirjoittaa Unikontu-sarja minä muodossa päähenkilö Veikan silmin. Unikontu siis näyttäytyy lukijalle siinä muodossa kun Veikka sen näkee ja kokee.

Aina ei ole helppoa miettiä miten yhdeksänvuotias poika aistii ympäröivän maailman. Miten sen ikäinen poikalapsi reagoi erilaisiin asioihin? Minkälaista kieltä hän käyttää? Minkälaisia asioita sen ikäinen pystyy käsittelemään ja miten? Ja ennen kaikkea mikä häntä kiinnostaa ja mitä hän arvostaa?

Kun kirjoittajana on kaikesta huolehtiva (lue murehtiva) äiti, niin tuon ikäisen pojanviikarin pöksyihin hyppääminen ei aina ole helppoa. Mieleeni tulee eräs kohtaus Avaimia ja lukkoja -tarinasta, jossa sain ystävällisesti miespuoliselta käsikirjoituksen lukijalta  palautetta, että pikkupoika ei ikinä ajattelisi noin. Laitan tähän kyseisen kohtauksen. Älkää antako eri aikamuotojen häiritä, sillä ensimmäinen lainaus on sen verran vanhasta käsikirjoituksesta, että se on kirjoitettu imperfektissä. Jälkimmäinen on uusimmasta käsikirjoitusversioista.

Tiukutiitus ehdotti paluuta Synnoven mökille. Lähdimme yhdessä jonossa paluumatkalle. Minä lampsin jonon viimeisenä märissä ja mutaisissa tossuissani. Kunpa olisin ehtinyt ottaa ne pois ennen jokeen menemistä.

Tiukutiitus ehdottaa paluuta Synnoven mökille. Lähdemme yksissä tuumin paluumatkalle. Minä lampsin jonon viimeisenä märissä ja mutaisissa tossuissani. Mieletöntä, me onnistuimme löytämään riippulukon!

Ensimmäisessä versiossa poika murehtii märkiä tossujaan kun taas toisessa hänen suonissaan virtaa sen verran adrenaliinia, että hän ei märkiä tossujaan edes huomaa. Sävyero on melkoinen. Tämä oli minulle hyvä opetus siitä, että minä olen tarinan kirjoittaja, mutta tarinan kertoja on Veikka.

Preesens vai imperfekti?

Kun sain kirjoituskärpäsen pureman, en missään kohtaan pohtinut käsikirjoitukseni aikamuotoa. Lastenkirjoja selaillessa olin huomannut, että valtaosa niistä oli kirjoitettu imperfektissä, ja niin sitten tein minäkin.

Työskennellessäni vuokrakustannustoimittajan kanssa aikamuotokysymys kuitenkin nousi esille. Hän kyseli perusteluita imperfektin käytölle, johon minulta ei tietenkään löytynyt yhtään perustelua, koska en ollut asiaa sen syvemmin pohtinut. Hänestä imperfekti nosti esille monenlaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi, että miksi päähenkilöni Veikka (yhdeksän vuotias poika) kertoo tarinaa sekä missä ja minkä ikäinen hän on tällä hetkellä?

Koska mielestäni päähenkilö oli läsnä juuri siellä mihin hänet kirjoitin, eikä kertonut asiaa vanhana pappana keinutuolissa istuen, oli itselleni helppo perustella aikamuodon vaihto preesensiin.

Koko käsikirjoituksen aikamuodon muuttaminen menneestä nykyhetkeen oli työläs prosessi, mutta ei mahdoton. Ja ehdottomasti kaiken työn väärtti, sillä palautteeksi sain, että preesens lisäsi tarinoideni intensiteettiä ja jännitystä ja sitä kautta lukijan / kuulijan eläytymistä tarinaan.

Itselläni kesti tosin hetken ennen kuin kirjoittajana totuin uuteen aikamuotoon. Nyt se taas tulee automaattisesti paikkoihin, joihin se ei välttämättä edes kuulu!

Laitan tähän alle erään kohtauksen Avaimia ja lukkoja -käsikirjoituksestani. Ensin vanha versio, jossa käytin mennyttä imperfekti-aikamuotoa.

 Synnove lähti jatkamaan polkua, joka seuraili joen rantaa alajuoksulle päin. Polku vei meidät riippusillalle, jota pitkin pääsi joessa olevalle pienelle saarelle. Seurasimme varovasti naisen perässä, sillä silta oli kiikkerä. Joki virtasi hiljaa sillan alla. Minua hirvitti, että joku meistä putoaisi jokeen, sillä joen laulu soi koko ajan päässäni. Pääsimme kuitenkin turvallisesti sillan yli. Saarella Synnove osoitti meille vanhaa, osittain lahonnutta majaa.
– Tämä on poikieni vanha maja, ehkä löydämme täältä jotakin.

Tässä sama kohtaus uusimmasta käsikirjoitusversiosta preesens-aikamuodossa.

Synnove jatkaa polkua, joka seurailee joen rantaa. Polku vie meidät riippusillalle, jota pitkin pääsee joessa olevalle pienelle saarelle. Seuraamme varovasti naisen perässä, sillä silta on kiikkerä. Tumma joki virtaa hiljaa sillan alla. Minua hirvittää, että joku meistä putoaa jokeen, sillä joen laulu soi päässäni. Pääsemme kaikki kuitenkin turvallisesti joen yli. Saarella Synnove osoittaa meille repsottavaa lautamajaa.
– Tämä on poikieni vanha maja, ehkä löydämme täältä jotakin.

 

Käsikirjoitusten versioista

Taitojen karttuessa olen huomannut, että valmiin juonen ja käsikirjoituksen valmiiksi saattamiseen en enää tarvitse niin tuhottoman montaa käsikirjoitusversiota kuin alkuaikoina. Tämä johtuu niin juonenhahmottelutaitojen kuin myös oman tyylin kehittymisestä.

Avaimia ja lukkoja sekä Sinisiä kiviä -käsikirjoitukset ova ajallisesti kuin eri planeetoilta. Avaimia ja lukkoja -tarina on ensimmäinen kirjoittamani, ja erilaisia käsikirjoitusvesioita on reilusti yli 50 kappaletta. Aikaa sen kirjoittamiseen kaiken kaikkineen meni yli kaksi vuotta.

Toinen tarina, Sinisiä kiviä, valmistui muutamassa kuukaudessa. Kirjasta löytyy tällä hetkellä erilaisia versioita n. 25. Tosin en voi olla vieläkään ihan varma, että kyseessä ovat viimeiset versiot, sillä sarjan kokonaisjuoni on työstön alla, ja siihen liittyen saatan joutua tekemään vielä pieniä muutoksia.

Uuden käsikirjoitusversion otan käyttöön aina kun teen muutoksia juoneen. Tekstin sujuvoittamiseen ja kielioppivirheiden korjaamisen vuoksi en välttämättä tallenna uutta versiota.

Käsikirjoitukset ovat pala palalta hahmottuneet nykyisen kaltaisiksi. Ne eivät olisi sellaisia kuin ne ovat, ellen olisi saanut ulkopuolista apua. Se, että minulla on kaksi valmista, vaikkakin toistaiseksi julkaisematonta tarinaa, on arvo itsessään. Se on jotakin, mistä voi olla aidosti hyvillään.

 

 

Hyvää ystävänpäivää!

Kirjakastanja toivottaa kaikille mukavan ystäväntäytteistä ystävänpäivää!

Kuu, kuu kultainen lintu,
huu huu huhuileva pöllö,
istuivat puun oksalla,
tammenterhon varjossa.

Kuu, kuu kultainen lintu,
huu, huu huhuileva pöllö,
siipi toisen siivessä,
ystävyyden metsässä.

Runo on Unikontu-sarjan käsikirjoituksesta Avaimia ja lukkoja, jossa Veikka joutuu laulamaan linnuista kertovan laulun limaiselle jättiläissammakolle.