Kirjainten vietävänä

Kirjoittamisesta on tullut rutiinia; teen sitä päivittäin yhdessä jos toisessa muodossa. Se on avannut uusia ovia mielen sopukoihin ja selventänyt ja jäsentänyt ajatuksia tehokkaasti. Blogi on ollut minulle hyvää kirjoitusharjoitusta ja ylläpitänyt kirjoittamisen rutiineita. Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet tätä seurata!

Olen koko kevään aikana miettinyt tekeväni pientä suunnan muutosta blogin kanssa ja nyt on sen aika. Pidän blogini nimen ennallaan, mutta muutan ingressini, eli alussa olevan lentävän lauseeni, vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeitani. Haluni julkaista tekstejäni ei ole muuttuut minnekään, mutta matkalla kirjailijaksi ei enää vastaa tämän hetken tavoitteitani. En paljasta vielä mihin kirjoitaminen on minua viemässä, toivottavasti kuitenkin kohti uusia ja innostavia haasteita!

Runoni ja Unikontusarjani tekstit odottavat yhä pöytälaatikossa. Niiden aika kokeilla siipiensä kannattavuutta on lähellä, mutta  se hetki ei ole kuitenkaan vielä.

Tällä hetkellä olen vain kirjainten vietävänä.