Sata sivua: tekstintekijän harjoituskirja

sata-sivua_2Minulla on ollut lainassa jonkun aikaa Elina Hirvosen ja Anu Silfverbergin kirja Sata sivua: tekstintekijän harjoituskirja (Avain 2010). Olen välillä selaillut sitä ja toisinaan innostunut tekemään myös joitakin kirjan harjoituksia. Kirja on ollut sen verran kiinnostava, että halusin kirjoittaa siitä myös tänne.

Sata sivua on kirjoittamisopas niille, jotka haluavat kehittää kaunokirjallista ilmaisuaan. Kirjan takakannessa kysytään kutkuttavasti seuraavaa:

Haluaisitko kirjoittaa, mutta et saa aikaiseksi? Kirjoitatko paljon, mutta mietit, kuinka kehittyä paremmaksi?

Luulen, että kuka tahansa kirjoitusta harrastava vastaa yllä oleviin kysymyksiin myöntävästi. Tähän tarpeeseen kirjan 100 kirjoitusharjoitusta vastaavat hyvin. Harjoitukset kattavat mm. ideointia, havainnointia, henkilöhahmojen ja dialogien rakentamista sekä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle astumista.

En ole tosiaankaan kaikkia kirjan harjoituksia tehnyt, vaan joitakin itselle mielekkäälle tuntuvia. Yksi näistä oli tehtävä 23: toisin sanoin. Tehtävän anti oli kirjoittaa tilannekuva, jossa kuvataan valmiiksi annettua yksinkertaista lausetta ilman, että toistaa lauseessa esiintyviä sanoja. Osaatko arvata mikä oli alkuperäinen lause tehtävänannossa? Kerron sen blogin lopussa.

Silja katselee suurista ikkunoista ulos. Puut vihertävät hennosti ja pääskynen lentää ikkunan ohi. Kanttori polkaisee urkuja ja mahtavat sävelet täyttävät kirkon.

Silja tavaa edessään olevaa kirjaa, jossa on nuotteja ja sanoja. Hän ei osaa lukea vielä kovin hyvin, joten veisuussa mukana pysyminen on vaikeaa. Hän yrittää kuitenkin parhaansa, vaikka vanhat sanat ovatkin vaikeita. Kuka on Armas aika? Ja miksi niityt ovat vihaisia? Kaksi asiaa Silja kuitenkin nuottien välistä ymmärtää, ja ne soljuvatkin hänen suustaan soinnukkaasti: suvi ja kukkaset.

Mielestäni kirjan harjoitukset antavat ajattelemisen aihetta ja virkistävät välillä tukkoista tajunnanvirtaa. Toiset kirjan tehtävistä ovat aikaa vieviä, ja toiset nopeita 5-15 minuutin hahmotelmia. Kirjan myötä tajuntaan on erityisesti kolahtanut, että kehittyäkseen kirjoittajana pitää osata katsoa asioita monin erilaisin silmin.

Niin ja lause, josta yllä olevan harjoituksen tein. Yllätys, yllätys valitsin usean lauseen joukosta sellaisen, joka liittyy lapsiin: lapsi laulaa suvivirttä.

Juonen hahmottelusta

Kirjoittaminen on raakaa tekstin tuottamista, muokkaamista, oman tekstin arvioimista ja tähän liittyen joko sen hyväksymistä tai hylkäämistä.

Itse hahmottelen juonen jollakin tasolla valmiiksi ennen sen kirjoittamista. Vaikka kirjan kokonaisjuoni olisikin etukäteen mietitty, joutuu juonta ja pienempiä juonenkäänteitä tarinan edetessä silti arvioimaan jatkuvasti. Liian monesti sitä innostuu liikaa jostakin ideasta / juonenkäänteestä, ja sitä lähtee turhan kovalla innolla kirjoittamaan ”auki”.  Toisinaan tämä on hyvä tapa tuottaa raakatekstiä, sillä silloin ei oma mieli sensuroi tekstiä, mutta useasti, ainakin minun kohdalla, tälläinen tyyli on vienyt juonta väärään suuntaan.

Toisinaan käy niin onnellisesti, että  hieman metsään menneestä ideasta saa kuitenkin suhteellisen pienillä muutoksilla tehtyä kelvollisen version. Useasti taas pitää palata takaisin alkupisteeseen ja keksiä uusi ratkaisu tilanteeseen.

Suosittelenkin malttia luonnostelutasolla. Näin säästää sormenpäitä ja – aikaa!

Kun on tarpeeksi monta kertaa kirjoittanut epäonnistuneen käsikirjoitusversion, niin laiskistuu sen verran, että oppii antamaan itselleen enemmän aikaa ideointiin. Nyt sitä osaa jo monipuolisemmin miettiä juonta ensimmäistä ideanvälähdystä pidemmälle, ja punnita sitä monelta kannalta. Ideat ovat kaiken perusta, mutta pitää muistaa, että ne ovat vasta ensimmäinen askel toimivassa tarinassa.

Toinen askel on katsoa tarinaan, ja miettiä toimiiko idea yhä pintatasoa syvemmällä. Jos yhä on positiivinen olo ideasta, niin silloin kannattaa ehdottomasti lähteä kirjottamaan sitä. Siltikään ei tosin voi olla varma, että kantaako ajatus aivan loppuun asti.

Kolmas askel onkin arvioida tuotos sen jälkeen, kun on saanut sen kirjoitettua. Meneekö tarina haluttuun suuntaan ja sopivatko pienemmät juonenkäänteet kokonaistarinaan? Onko siellä asioita, jotka ovat esim. ristiriidassa taustatarinan (sen maailman joka elää päässä, mutta ei kerrota lukijoille) kanssa? Miltä kirjoitetut ratkaisut tuntuvat?

Jos tässä kohtaa on tyytyväinen ja positiivinen olo, niin valtavan hienoa. Omasta kokemuskesta sanoisin, että tässä kohtaa ei kuitenkaan olla ihan vielä maalissa. On olemassa vielä neljäs askel, joka on minun mielestäni yksi tärkeimmistä; anna käsikirjoitukselle aikaa tai luetuta sitä muilla, jos vain voit. Iso apu on, jos voit luetuttaa kirjottamasi tekstin ammattilaisella, joka osaa rakentavan kriittisesti arvioida juonta.

Enkä voi tarpeeksi painottaa ajan tuomaa lisäapua; se on korvaamaton! Tarpeeksi pitkään levännyttä tekstiä pystyy lukemaan kuin vieras, ja sen näkee aivan eri silmin, kuin silloin kun tarina on ihan iholla. Tässä kohtaa minulla on tullut suurimmat muutokset ja linjanvedot omien tarinoideni kanssa.