Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Lue, kirjoita, elä! kannustaa Taija Tuomisen kirja Minusta tulee kirjailija (Kansanvalistusseura 2013). Kirjan käsiini saatuani luin sen hartaasti joka sanaa makustellen, sillä onhan oma kuutakin kauempana oleva tavoitteeni tulla kirjailijaksi.

Kirja on realistinen opas kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille ja varsinkin kirjailijan urasta haaveileville. Se on täynnä käytännönläheisiä ohjeita ja esimerkkejä rosoisella ja railakkaalla tyylillä kirjoitettuna.

Kirja innostaa, kannustaa ja rohkaisee lukemaan ja harjoittelemaan kirjoittamista sekä osallistumaan erilaisiin kirjoittajakoulutuksiin (kirjoitusharjoituksia kirja ei sisällä). Kirjassa käsitellään koko käsikirjoituksen elinkaarta luonnostelusta valmiiksi saattamiseen ja kustantajan lähestymisestä apurahoihin ja kritiikin sietoon.

Kirjassa hehkuu joka sivulla intohimo kirjoittamiseen. Suosittelen lämpimästi kirjoituskärpäsen pureman saanneille!

Advertisement

Haaveena kirjailijan ammatti

Mitä jos ihmisellä on haave, että vielä jonakin päivänä hän julkaisee lastenkirjan tai mahdollisesti useampia. Siitäkin huolimatta, että hän ei ole harrastanut kirjeiden raapustamista kummemmin kirjoittamista.

Runot ovat kulkeneet tietämättään hänen sisällään pitkän aikaa. Jo lapsena hän haaveili pikkurunoilijan urasta, sillä eihän tuo tavallinen tyttö omissa silmissään itseään ihan oikeaksi runoilijaksi pystynyt näkemään. Itsekseen omenapuun alla hän kyllä tuumaili, että pikkurunoilijan ei tarvitsisi kirjoittaa paljon, ihan vähän vain.

Opiskeluaikana tapahtui muutaman kerran niin, että että yhtäkkiä hänen silmänsä eivät fokusoineet enää mihinkään, ja jos oli kynä kädessä, paperille syntyi sanoja. Kun tajunnan tila palasi, paperilla oli runo tai ainakin sen alku. Monesti ihan kelvollinenkin.

Tämä samainen ihminen sai aikuistuttuaan lapsen ja yritti muutaman kerran sadun kirjoittamista omalle lapselleen. Hän näki muutaman mielikuvan, kirjoitti ne ylös, mutta yhtään sen pidemmälle hän ei tarinassaan päässyt. Päässä olevat rattaat pyörivät vain vimmatusti tyhjää. Runot ja loppusoinnut sekä kauniit sanat pyörivät kyllä mielessä, ja hän sai kirjoitettua satunnaisiin tarpeisiin muutaman syntymäpäivärunon, sekä the Runon Uniseseta Matista ja Nauravasta Katista. Kyseinen runo jäi kuitenkin jonnekin laatikon pohjalle nuhraantumaan, eikä hän siinä vaiheessa tiennyt, että se tulisi myöhemmin mullistamaan hänen elämänsä

Muutamaa vuotta myöhemmin samainen ihminen halusi muuttaa perheineen maalle ja jättää vakituisen työnsä kaupunkiin. Muuttolaatikoiden joukosta löytyi vanha runo, joka päivänvalon nähtyään alkoi elää omaa elämääsä. Runon Uninen Matti ja Naurava Katti pyörivät kovasti mielessä. Voisiko hän sittenkin vielä jonakin päivänä kirjoittaa tarinan? Voisiko hän kirjoittaa tarinan tästä runosta?

Siitä alkoi valtava innostus ja kipinä, ja onneksi Elämä oli hänelle siihen mennessä opettanut, että jos jotakin oikein kovasti haluaa, sen pystyy oppimaan ja opettelemaan. Ja niin hän löysi polun, joka vei läpi harmaiden tyhjien ajatusten, ja päähän alkoi nousta värikkäitä ja jännittäviä ajatuksia ja mielikuvia. Nuo ajatukset alkoivat elää omaa elämäänsä, ja niistä tuli vihdoin alku ensimmäiselle tarinalle.  Kirjain kirjaimelta, sana sanalta alkoi kirjoittamisen opettelu.

Siitä alkoi ihmisen mittainen oppimismatka, eikä hän vielä itsekään tiedä tiedä mihin hänen valitsemansa polku lopultakin vie.