Sanat! Euran toiset kirjallisuuspäivät

Viime viikonloppuna 22.-23.4. osallistuin Euran Kauttuan Ruukinpuistossa jo toista kertaa järjestettäviin Sanat! kirjallisuuspäiville. Viime vuonna osallistuin lastenkirjallisuustyöpajaan, mutta tänä vuonna minun piti valita joko työpajojen tai kirjailijahaastatteluiden väliltä. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja osallistuin Virpi Hämeen-Anttilan, Paula Havasteen, Mike Pohjolan ja Mikko Kamulan haastatteluihin. Haastattelijana toimi läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.

Kaikki haastattelut olivat antoisia, ajatuksia herättäviä sekä supermielenkiintoisia. Suurin ja päälimmäisin ajatus, mikä haastatteluista jäi käteen, oli että kirjailijat todella joutuvat perehtymään ja ottamaan selvää asioista, joista he kirjoittavat. Tekstiä ei synny tai se ei ole kestävällä pohjalla, jos taustat eivät ole kunnossa. Esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttila kirjoittaa 1920-luvulle sijoituuvaa dekkarisarjaa. Hän on uppoutunut 1920-lukuun mm. katsomalla mykkäelokuvia ja lukemalla senaikaisia sanomalehtiä. Erityisesti häntä ovat kiinnostaneet miten rikoksista uutisoitiin tuohon aikaan ja mitä välineitä rikoksiin käytettiin? Kuvailut 20-luvun Helsingistä ovat vaatineet myös paljon taustatyötä. Mitä rakennuksia oli tuohon aikaan ja mistä tiet ja kadut menivät? Asiaa on helpottanut oma lapsuus, jos ei aivan Helsingissä asuen, niin paljon aikaa siellä viettäneenä.

Mike Pohjola esitteli mukaansatempaavasti kirjansa 1827. Gummeruksen sivuilla on osuvasti esitelty kirja näin:

1827 on ensimmäinen koko Suomen tulevaisuutta muovanneesta Turun palosta kirjoitettu romaani. Kirja revittelee pulpin hengessä ja rymyää romantiikan epookin hameenhelmoissa. Historiallinen katastrofiromaani rakentaa monipuolisen kuvan Turusta – ja polttaa sen.

Kukaan ei tiedä kuka sytytti Turun palon – paitsi Mike Pohjola (ja tietysti kirjan lukeneet henkilöt :). Tämäkin kirja on vaatinut valtavat määrät taustatyötä niin poliittisista kiemuroista kuin Turussa tuolloin eläneistä henkilöistäkin. Kirja meni lukulistalleni, sillä haluan ehdottomasti tukkia Turun palon kokoisen aukon historiansivistyksessäni, vaikka sitten Mike Pohjolan tyyliin.

Muinaissuomalaisuudesta kirjoittavat Paula Havaste ja Mikko Kamula ovat yhtä lailla tehneet valtavasti taustatyötä. Yksi mainitsemisenarvoisista lähteistä kummallakin on ollut ei niinkään Kalevala itsessään vaan sen lähteenä olleet runonlaulajien aarteistot. Sieltä voi ammentaa paljon sellaista, josta ei ole jäänyt muuta jälkeä meidän päiviimme.

Mikko Kamulan kirja Ikimetsien sydänmailla on Metsänkansa-kirjasarjan ensimmäinen osa. Kamulan tekemä taustatyö kirjasarjaa varten on kuitenkin vertaansa vailla. Hän leikkisästi haastattelussa suosittelikin kirjailijaksi haaveleville hieman kevyempää tietä kuin minkä itse on valinnut. Hän nimittäin päätti jo 15 vuotta sitten lukioikäisenä kirjoittavansa historiallisen fantasiaromaanin Suomen muinaisuskosta ja -tavoista. Tuolloin hän ei tosin ymmärtänyt aiheen opiskelemisen vievän yli kymmenen vuotta. Hän on käytännössä lukenut ja tutkinut kaiken aiheeseen liittyvän sekä opiskellut aiheeseen liittyen kansantiedettä, folkloristiikkaa ja historiaa. Kamulalle on kertynyt pelkästään kirjaa vasten omia muistiinpanoja tuhansia sivuja.

Kamulan kirja kuulostaa niin kiehtova, että ehdottomasti haluan sen lukea. Ja sattumoisin kävi niin onnellisesti, että voitin kirjallisuuspäivien aikana järjestetyssä arvonnassa kyseisen kirjan, omistuskirjoituksella tietenkin.

Ikimetsän sydänmailla

 

Sanat! Valtakunnalliset kirjoittajapäivät 2016

Osallistuin viikonloppuna Sanat! Ensimmäiset valtakunnalliset kirjoittajapäivät -tapahtumaan Eurassa, Kauttuan Ruukinpuistossa. Tapahtuma kokosi kirjoittamisen ja lukemisen harrastajia yhteen monin eri tavoin. Ensi kertaa järjestettävä tapahtuma tarjosi monipuolista ohjelmaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille.

Itse osallistuin lastenkirjallisuustyöpajaan, jonka ohjaajana toimi lastenkirjailija Aira Savisaari. Työpaja oli lämminhenkinen samanhenkisten ihmisten ”kokoontumisajo”, jossa pohdittiin lapsille kirjoittamista monelta eri kantilta. Teimme pieniä kirjoitusharjoituksia ja keskustelimme paljon.

Lisäksi osallistuin yleisötilaisuuteen, jossa Finlandia 2014 -voittaja Jussi Valtonen kertoi kirjoittamisen rutiineistaan ja siitä miten palkittu kirja He eivät tiedä mitä tekevät syntyi. Mielenkiintoista oli kuulla, että paksun kirjan valmiissa versiossa ei ollut kuin puolet alun perin tuotetusta tekstistä, sillä toinen puoli oli hylätty epäkelvollisena, ja monet kohtaukset kirjoitettu useampaan kertaan.

Osallistuin myös kustantajien päivään, jossa esittäytyivät Sunkirja, Kustannusliike Robustos ja paikalliskirjojen omakustantajia. Kustannusliike Robustoksen mukaan kustantajaa lähestyttäessä kaksi tärkeintä asiaa on itse käsikirjoitus ja asenne. Käsikirjoitus pitää olla niin valmiiksi viilattu kuin vain suinkin. Tämän lisäksi kirjoitajalla pitää olla oikea asenne. Tällä tarkoitettiin yhteistyökykyä ja halua muuttaa käsikirjoitusta tarvittaessa. Jos oma teksti on niin pyhää, että sitä ei ole valmis muuttamaan, kustantajat tuskin tarttuvat sellaiseen käsikseen. Tämäkin kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta monelle esikoistaan pitkään omassa kirjoitusmaailmassa pyörineelle kirjoittajalle se on hyvä muistutus.

Mielelläni olisin osallistunut ohjelmaan laajemminkin, mutta oma aikataulu ei venynyt tällä kertaa enempään. Yksi tärkeimmistä viikonlopun anneista olikin tavata muita samanhenkisiä sekä tietenkin oppiminen. Viesti, joka viikonlopun aikana tuli esille monelta taholta, oli että kehittyäkseen kirjoittajana pitää kirjoittaa PaLjOn, ja että tosissaan kirjoittava ei voi jäädä odottamaan inspiraatiota vaan pitää inspiroitua työstään. Toivon kovasti, että tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna!