Unikontu-sarjan päähenkilöiden esittely

Kirjan henkilöt ovat eläneet mielessäni pitkän aikaa, ja muuttuneet tarinoiden eri versioiden myötä. Mitä tarkemmin olen heitä katsonut (Tarinaan katsominen), sitä paremmin olen heidät oppinut tuntemaan. Tällaisiksi he ovat tällä hetkellä päätyneet.

Veikka Piirunen, päähenkilö. Tarina kerrotaan minä-muodossa, 9-vuotiaan Veikka-pojan silmin. Veikka asuu suomalaisessa pikkukaupungissa isänsä, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Veikan vaari asuu samassa kaupungissa. Luonteeltaan Veikka on jalat maassa oleva ja toiset huomioonottava tavallinen poika, joka on tarvittaessa valmis tekemään rohkeitakin ratkaisuja. Hän on ehkä vähän ujonlainen, mutta omaa hyvän itsetunnon.

Tiukutiitus on toinen Veikan Unikontu-oppaista. Hän on ystävällinen metsänhaltija, joka on toisinaan vähän poissaoleva. Hän tuntee Unikonnun pintaa syvemmältä, ja Veikan turvallisuus on hänen vastuullaan. Tiukutiituksella on omanlaisiaan kykyjä, jotka ovat monessa tilanteessa perin hyödyllisiä.

Toinen Veikan Unikontu-oppaista on sininen Katti Kassius, joka on virnuileva velmuilija, ja toisinaan ehkä vähän itseään täynnä. Katti rakastaa laulamista. Kassiusta parempaa ystävää ei Unikonnussa voisi kuitenkaan toivoa. Kissalla on puhumisen lisäksi muutama muukin taito tassuissa.

Ote Sinisiä kiviä -käsikirjoituksestani, jossa Veikka, Tiukutiitus ja Kassius tapaavat ensi kerran.

Tumma hahmo astuu pois puiden varjosta. Se on mies, jolla on erikoisen muotoinen hattu päässään. Hänen rinnallaan kävelee kissa, raidallinen sininen kissa! Kissa loikkaa muutamalla suurella loikalla puunrungon päälle viereeni.
– Mjau, siinä se Veikka nyt sitten on, siniraitainen kissa toteaa leveästi hymyillen.
– Tervetuloa Unikontuun, mies sanoo. – Hienoa, että pääsit tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla.
Miehellä on päällä paksu karkea paita, joka on samanvärinen kuin hänen hattunsa, ja pitkät nahkasaappaat. Hänen silmänsä ovat ystävälliset.
– Kiitos, vastaan hämilläni.
– Olet aivan isäsi näköinen! kissa virnistää niin, että kaikki hampaat näkyvät.
– Niin muutkin sanovat, vastaan ujosti. – Keitä te olette?
– Eikö isäsi tai vaarisi kertonut meistä? kissa hämmästelee.
– He kertoivat, että tapaan täällä ystäviä.
– Eli meidät, kissa maukaisee. – Minä olen Katti Kassius, Unikonnun vanhin kissa. Hauska tutustua.
Kissa istuu viereeni. Se ojentaa molemmat tassunsa minua kohti. Minä otan sen pehmeistä käpälistä kiinni ja puristan niitä varovasti. Kissa iskee minulle silmää. Mies tulee myös lähemmäksi ja ojentaa molemmat kätensä. Puristan miehen lämpimiä karheita käsiä.
– Tiukutiitus, mies esittelee.

Lisäksi yhtenä merkittävänä osana koko kirjasarjaa on Unikonnun metsät ja puut. Eri metsän osilla saattaa olla erilainen ”mieli” ja yksittäiset puut eroavat toisistaan erilaisina yksilöinä.

Advertisement

Henkilöiden ja paikkojen nimeämisestä

Lasten satujen ja tarinoiden nimiä voisi verrata mukaviin vaatteisiin. Hyviin nimiin ei kiinnitä sen suurempaa huomiota, sillä ne avaavat persoonaa sopivasti, ovat helppoja lukea ja ääntää sekä sopivat kirjan teemaan tai aikakauteen.

Toisia nimiä joudun työstämään pitkään, kun toiset tulevat helpostikin heti ”ensitapaamisella”. Onneksi työnimi on yleensä tullut alitajunnasta vailla sen suurempia pohdintoja. Tämä on ollut kätevää, sillä siten itse tarinan kulku ei ole estynyt, ja nimeen on voinut palata ajatuksella myöhemmin.

Monesti on käynyt niin, että työnimi on tuntunut päällisin puolin ihan mukiinmenevältä, mutta kirjoituksen edetessä siinä on ollut jotain häiritsevää. Monesti sitä ei pysty järjellä perustelemaan, nimi on vaan tuntunut väärältä.

Nimen työstämisen apuna käytän oman mielikuvitukseni lisäksi kalenterin nimipäivälistoja (sekä suomen- että ruotsinkielisiä) sekä nettiä. Valmista nimeä ei välttämättä listoista löydy, mutta niistä saa ideoita. Sopivia nimiehdokkaita olen ajanut sisään seuraavaan käsikirjoitusversioon ja vasta sitten päättänyt toimiiko se vai ei. Lopullinen nimi voi olla pitkänkin pohdinnan tulos ja löytää paikkansa vasta ihan viime tingassa. Minulle tärkeää nimeämisessäni on ollut, että nimet ovat suhteellisen helppoja ja selkeitä, kauniita omaan korvaani ja että ne tuntuvat hyvälle.

Kirjasarjani tapahtumapaikan, tässä tapauksessa unen, nimeäminen on ollut minulle yksi haastavimmista nimettävistä tähän asti. Pitkään käytin nimeä Unenmaa, mutta halusin kuitenkin löytää sille jonkin vähän mielikuvituksellisemman nimen. Jossakin vaiheessa Unenmaan sijaan kokeilin nimeä Unel. Jouduin käyttämään siitä paljon Unel-maa muotoa, joka samalla viehätti ja ärsytti minua, ja jouti lopulta hankaluutensa vuoksi roskakoppaan.

Tällä hetkellä nimenä on Unikontu. Kontu soljuu minun suussani mukavasti.

Päähenkilön nimeäminen oli suhteellisen helppoa. Veikka on ollut käytössä ihan alusta asti. Sekin tuli tarinaan melko hihasta heitettynä, sillä pidin nimestä. Jossakin kohtaa olin aikeissa vaihtaa nimen Elmoksi, mutta vuokraamani kustannustoimittaja toppuutteli intoani. Onneksi en vaihtanut, sillä Veikka on toiminut alusta alkaen hyvin.

Runojeni Uninen Matti olikin vaikea pala. Monen kokeilun ja väännöksen kautta hänen nimekseen vakiintui Tiukutiitus.

Naurava Katti puolesaan oli naurettavan helppo nimetä uudelleen. Katti Kassius istuu kuin nenä kissan karvaiseen kuonoon.