Lastenkirjojen vaikeat aiheet

Kesä tulee rytinällä ja sitä myötä huomaan, että kirjoittaminen jää helposti kakkoseksi auringolle ja ulkopuuhille. Lastenkirjojen aiheet omien tekstieni kautta ovat kuitenkin mietityttäneet minua pitkin vuotta, joten haluan purkaa ajatuksiani ennen kuin kesä vie mennessään kokonaan.

Minua on pohdituttanut, että haluanko käsitellä tai edes sivuuttaa tarinoissani rankkoja aiheita?  Ja jos haluan, niin miksi? Onko minulla jotakin annettavaa aiheesta?

Lastenkirjat niin kuin kaikki muutkin kirjat heijastelevat sitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kirjojen avulla lapsen kanssa voi keskustella vaikeista asioista, ehkäpä juuri jostakin, joka koskettaa omaa tai jonkun läheisen perhettä.

Löysin vanhan Ylen artikkelin, jossa Turun pääkirjaston henkilökunta pohti, että

lastenkirjat, jotka käsittelevät kriisejä, eivät löydy lainattujen top kympistä, mutta niiden arvo onkin muualla…. perheväkivallasta kertova kirja on voinut olla korvaamaton sen ainoan kerran, kun se on lainattu.

Lastenkirjallisuustyöpajassa, johon jokunen viikko sitten osallistuin, päädyimme siihen tulokseen, että lastenkirjoissa voi käsitellä ihan mitä aiheita vaan, kunhan loppu on onnellinen tai ainakin seesteinen. Lasta ei voi jättää pulaan ikävästi päättyvän tarinan kanssa.

Kuka sitten päättää minkälaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta on tarjolla?

Lastenkirjallisuus on aikuisten kirjallisuutta. Aikuiset ovat niitä jotka kirjoittavat, kustantavat, myyvät, ostavat, suosittelevat ja arvostelevat lastenkirjoja.

sanoo lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen esitelmässään ikärajattomat lasten- ja nuortenkirjat.

Ehkäpä rankkoja tai vähän puhuttuja aiheita koskevia lastenkirjoja tarvitsevatkin yhtä paljon me aikuiset kuin lapsetkin? Ilman sadun apua meillä olisi yksi työväline vähemmän käsitellä jotakin erityistä asiaa lapsen kanssa?

Unikontu-sarjaa aloittaessani Veikan isä oli kuollut, kun Veikka oli pieni. Vuokraamani kustannustoimittaja kannusti minua jatkamaan, sillä ajatus tuki hienosti Unikontua tietynlaisena pakopaikkana todellisuudesta. Mitä pidemmälle kirjoittamisessa pääsin, sitä enemmän minua alkoi ajatus häiritä. Miksi isän piti olla kuollut? Mitä lisäarvoa se toi tarinoihini? Tuntui, että monessa lastenkirjassa jompi kumpi vanhempi oli siirtynyt tuonpuoleiseen. Oliko surullisiin tunteisiin vetoaminen se tapa, jolla halusin tavoittaa lukijat?

Eräänä kauniina syyspäivänä tein päätöksen muuttaa käsikirjoitusta ja herättää Veikan isän eloon. Se oli mielenkiintoinen prosessi, sillä jouduin miettimään isän osan ihan uudelleen. Asuiko isä samassa osoitteessa vai olivatko kenties Veikan vanhemmat eronneet? Päädyin lopulta hyvin seesteiseen ratkaisuun: Veikan ydinperhe on koossa, ja isä ja äiti asuvat onnellisesti yhdessä. Isä tosin joutuu tekemään paljon töitä ja on sitä kautta paljon pois kotoa.

Jotenkin tuntui kaikkein omimmalta luoda ihan tavallinen perhe. Lukeminen on ennen kaikkea ilo ja nautinto, joka ruokkii mielikuvitusta ja omaa sisäistä maailmaa. Itse koen, että minulla on eniten annettavaa juuri tälle saralle.

Käsikirjoitusten versioista

Taitojen karttuessa olen huomannut, että valmiin juonen ja käsikirjoituksen valmiiksi saattamiseen en enää tarvitse niin tuhottoman montaa käsikirjoitusversiota kuin alkuaikoina. Tämä johtuu niin juonenhahmottelutaitojen kuin myös oman tyylin kehittymisestä.

Avaimia ja lukkoja sekä Sinisiä kiviä -käsikirjoitukset ova ajallisesti kuin eri planeetoilta. Avaimia ja lukkoja -tarina on ensimmäinen kirjoittamani, ja erilaisia käsikirjoitusvesioita on reilusti yli 50 kappaletta. Aikaa sen kirjoittamiseen kaiken kaikkineen meni yli kaksi vuotta.

Toinen tarina, Sinisiä kiviä, valmistui muutamassa kuukaudessa. Kirjasta löytyy tällä hetkellä erilaisia versioita n. 25. Tosin en voi olla vieläkään ihan varma, että kyseessä ovat viimeiset versiot, sillä sarjan kokonaisjuoni on työstön alla, ja siihen liittyen saatan joutua tekemään vielä pieniä muutoksia.

Uuden käsikirjoitusversion otan käyttöön aina kun teen muutoksia juoneen. Tekstin sujuvoittamiseen ja kielioppivirheiden korjaamisen vuoksi en välttämättä tallenna uutta versiota.

Käsikirjoitukset ovat pala palalta hahmottuneet nykyisen kaltaisiksi. Ne eivät olisi sellaisia kuin ne ovat, ellen olisi saanut ulkopuolista apua. Se, että minulla on kaksi valmista, vaikkakin toistaiseksi julkaisematonta tarinaa, on arvo itsessään. Se on jotakin, mistä voi olla aidosti hyvillään.

 

 

Hyvää ystävänpäivää!

Kirjakastanja toivottaa kaikille mukavan ystäväntäytteistä ystävänpäivää!

Kuu, kuu kultainen lintu,
huu huu huhuileva pöllö,
istuivat puun oksalla,
tammenterhon varjossa.

Kuu, kuu kultainen lintu,
huu, huu huhuileva pöllö,
siipi toisen siivessä,
ystävyyden metsässä.

Runo on Unikontu-sarjan käsikirjoituksesta Avaimia ja lukkoja, jossa Veikka joutuu laulamaan linnuista kertovan laulun limaiselle jättiläissammakolle.

Unikontu-sarjan päähenkilöiden esittely

Kirjan henkilöt ovat eläneet mielessäni pitkän aikaa, ja muuttuneet tarinoiden eri versioiden myötä. Mitä tarkemmin olen heitä katsonut (Tarinaan katsominen), sitä paremmin olen heidät oppinut tuntemaan. Tällaisiksi he ovat tällä hetkellä päätyneet.

Veikka Piirunen, päähenkilö. Tarina kerrotaan minä-muodossa, 9-vuotiaan Veikka-pojan silmin. Veikka asuu suomalaisessa pikkukaupungissa isänsä, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Veikan vaari asuu samassa kaupungissa. Luonteeltaan Veikka on jalat maassa oleva ja toiset huomioonottava tavallinen poika, joka on tarvittaessa valmis tekemään rohkeitakin ratkaisuja. Hän on ehkä vähän ujonlainen, mutta omaa hyvän itsetunnon.

Tiukutiitus on toinen Veikan Unikontu-oppaista. Hän on ystävällinen metsänhaltija, joka on toisinaan vähän poissaoleva. Hän tuntee Unikonnun pintaa syvemmältä, ja Veikan turvallisuus on hänen vastuullaan. Tiukutiituksella on omanlaisiaan kykyjä, jotka ovat monessa tilanteessa perin hyödyllisiä.

Toinen Veikan Unikontu-oppaista on sininen Katti Kassius, joka on virnuileva velmuilija, ja toisinaan ehkä vähän itseään täynnä. Katti rakastaa laulamista. Kassiusta parempaa ystävää ei Unikonnussa voisi kuitenkaan toivoa. Kissalla on puhumisen lisäksi muutama muukin taito tassuissa.

Ote Sinisiä kiviä -käsikirjoituksestani, jossa Veikka, Tiukutiitus ja Kassius tapaavat ensi kerran.

Tumma hahmo astuu pois puiden varjosta. Se on mies, jolla on erikoisen muotoinen hattu päässään. Hänen rinnallaan kävelee kissa, raidallinen sininen kissa! Kissa loikkaa muutamalla suurella loikalla puunrungon päälle viereeni.
– Mjau, siinä se Veikka nyt sitten on, siniraitainen kissa toteaa leveästi hymyillen.
– Tervetuloa Unikontuun, mies sanoo. – Hienoa, että pääsit tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla.
Miehellä on päällä paksu karkea paita, joka on samanvärinen kuin hänen hattunsa, ja pitkät nahkasaappaat. Hänen silmänsä ovat ystävälliset.
– Kiitos, vastaan hämilläni.
– Olet aivan isäsi näköinen! kissa virnistää niin, että kaikki hampaat näkyvät.
– Niin muutkin sanovat, vastaan ujosti. – Keitä te olette?
– Eikö isäsi tai vaarisi kertonut meistä? kissa hämmästelee.
– He kertoivat, että tapaan täällä ystäviä.
– Eli meidät, kissa maukaisee. – Minä olen Katti Kassius, Unikonnun vanhin kissa. Hauska tutustua.
Kissa istuu viereeni. Se ojentaa molemmat tassunsa minua kohti. Minä otan sen pehmeistä käpälistä kiinni ja puristan niitä varovasti. Kissa iskee minulle silmää. Mies tulee myös lähemmäksi ja ojentaa molemmat kätensä. Puristan miehen lämpimiä karheita käsiä.
– Tiukutiitus, mies esittelee.

Lisäksi yhtenä merkittävänä osana koko kirjasarjaa on Unikonnun metsät ja puut. Eri metsän osilla saattaa olla erilainen ”mieli” ja yksittäiset puut eroavat toisistaan erilaisina yksilöinä.

Työn alla olevien käsikirjoitusten esittely

Tässä kohtaa, ennen kuin sukellan sen syvemmälle yhteenkään käsikirjoitukseni luomisprosessiin, esittelen minkälaisia lastenkirjoja minulla on työn alla.

Unikontu -kirjasarja: Tässä kirjasarjassa 9-vuotias Veikka seikkailee Unikontu-nimisessä paikassa, joka on unenkaltainen paikka. Kirjasarja on tarkoitettu n. 6-10 -vuotiaille seikkailun ystäville, joko yksin luettavaksi tai yhdessä vanhempien kanssa.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Sinisiä kiviä sekä Avaimia ja lukkoja, ovat käytännössä valmiita ja odottavat eteenpäin lähtöä. Sarjan kolmannen osan juonesta minulla on valmiina karkeita hahmotelmia. Juoni elää koko ajan päässäni omaa elämäänsä.

Sarjan kokonaisuus on hahmottumassa vähä vähältä, ja tarkoitus on kirjoittaa useampi osa ennen sarjan loppuhuipennusta. Jos kaikki menee suunnitellusti, on sarjan tarkoitus päättyä hallitusti ja onnellisesti.

Näiden lisäksi olen työstänyt metsäaiheisia lastenrunoja, joista ensimmäisen kokoelman runot ovat valmiina. Näihin olen itse tehnyt akvarellikuvituksen. Akvarellien kanssa ei ainakaan haasteet lopu ihan heti kesken!

Metsän voi nähdä niin monin tavoin, kun on mieli herkkä ja avoin.

Talvimetsä_crop_lowres